Rakastettu, uhattu vihreä kulttuuriperintö

Kestävästi kasvava kaupunki katsoo tulevaisuuteen, mutta samanaikaisesti ankkuroituu historiaansa ja pyrkii säilyttämään identiteettinsä ja omaleimaisuutensa. Kaupungin vihreä kulttuuriperintö – maisemat ja viheralueet – ovat olennainen osa tätä identiteettiä ja kaupungin tarinan jatkuvuutta. Vihreän kulttuuriperinnön kuva on moninainen ja sisältää historiallisia keskustapuistoja, kansanpuistoja, kartano- ja huvilapuutarhoja, jokilaaksojen kulttuurimaisemia, hautausmaita ja siirtolapuutarhoja. Ne kertovat hyödyn, huvin ja kauneuden tavoittelusta, arjesta ja juhlan vietosta, yhdessäolosta ja vetäytymisestä. Ne ovat viestejä historiasta, mutta samalla elävä osa kaupunkia ja asukkaiden rakastamia paikkoja. Helsingissä vuonna 2017 tehdyn kyselyn mukaan tärkeiksi koettiin erityisesti Keskuspuisto, Etelä-Helsingin rannat ja saaret, Vanhankaupunginlahti ja Seurasaari. Kauniina paikkoina pidettiin Esplanadia, Tähtitorninvuorta sekä kartanoympäristöjä.¹ Sama tulos saatiin myös Tampereella aiemmassa kyselyssä: asukkaiden kokemukselliset arvot kytkeytyvät erityisesti viheralueisiin ja veden läheisyyteen: koskenvarren puistoihin, Näsinpuistoon, Sorsapuistoon ja Hatanpäänniemen puistoihin.²

Vihreän kulttuuriperinnön suojelu perustuu kansainväliseen, historiallisia puutarhoja koskevaan vuonna 1981 laadittuun nk. Firenzen julistukseen ja vuonna 2017 laadittuun historiallisten puistojen julistukseen.³ Näiden mukaisesti puistot ovat historiallisiin rakennuksiin verrattavia monumentteja ja ne ovat kerroksellisia, eri aikakausien piirteiden kudelmia. Historiallisen kaupunkipuiston identiteetille keskeistä on sommitelma, kasvillisuus, tilat, topografia ja näkymät. Puistojen olennaisena osana on aikaulottuvuus: niitä muovanneet eri rakentamisvaiheet ja kasvillisuuden dynamiikka ‒ kasvu, ikääntyminen ja uudistuminen. Maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijerin sanoin: maisema-arkkitehtuuri on muuttuvuuden taidetta. Materiaalisten arvojen lisäksi puistoilla on myös aineettomia arvoja ja merkitystä kaupunkilaisille paikkoina, joissa on vietetty vapaa-aikaa, kokoonnuttu, juhlittu ja osoitettu mieltä. Kokemuksellisten arvojen merkitys korostuu vuonna 2000 laaditussa Eurooppalaisessa maisemayleissopimuksessa, jonka mukaan maisema tarkoittaa aluetta sellaisena kuin ihmiset sen mieltävät ja jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/tai ihmisen toiminnasta ja niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta.⁴ Koettujen arvojen ja yhteisöllisten merkitysten vaaliminen onkin yhtä tärkeää kuin puistojen fyysisten ominaispiirteiden säilyttäminen.

Puistojen historialliset arvot jäävät kuitenkin kaupunkisuunnittelun päätöksenteossa liian usein toissijaisiksi.⁵ Puistojen erityislaatua tai merkitystä ei aina tunnisteta, niitä koskevaa historiallista tietoa ei usein ole tai sitä ei osata tulkita. Maunu Häyrysen ja maisema-arkkitehti Torbjörn Sunesonin mukaan ”puistot ja puutarhataide ovat jääneet kahden kulttuurissamme korkealle arvostetun kategorian, arkkitehtuurin ja luonnon välimaastoon. Ne eivät ole ”aitoa” luontoa mutta eivät myöskään ”oikeaa” taidetta, niiden suunnittelijat eivät ole nauttineet arkkitehtien tavoin laajaa kansallista ja kansainvälistä arvostusta, niiden keskeisiä edustajia, tyylisuuntia ja typologioita ei tunneta.” ⁶ Puistojen asemakaavallinen suojelu onkin yleistynyt Suomessa melko myöhään – vasta 1990-luvulla. Heikosta asemasta kertoo myös se, että UNESCOn tukema kansainvälinen restaurointialan asiantuntijajärjestö ICOMOS laati linjauksen kaupunkipuistojen suojelulle vasta 2017 – vastaava rakennusperintöä koskeva julistus on vuodelta 1964.

Puistojen lainsuojaton asema on ilmennyt erityisesti niihin kohdistuneissa maankäytön suunnittelun hankkeissa ja puistojen uudistuksissa, jotka ovat heikentäneet niiden historiallisia ominaispiirteitä ja muuttaneet alkuperäistä sommitelmaa, kasvillisuutta tai käyttötapoja. Puistojen suojelustatuksen puuttuminen on johtanut muutoksiin, joko vähitellen etenevään rappeutumiseen tai äkillisiin uudistuksiin. Kaupunkipuistot on mielletty vaihtuvien tarpeiden täyttäjiksi ja eri toimintojen varannoiksi. Yritysvetoiset hankkeet, joissa suojelu on jäänyt toisarvoiseksi, ovat vaarantaneet monia arvokkaita historiallisia puistoja. Puistoihin on sijoitettu harkitsemattomasti ja ilman kokonaissuunnitelmaa uusia toimintoja ja rakenteita, esimerkiksi täydennysrakentamista, liikenneväyliä ja teknisiä laitteita. Myös alentunut hoitotaso, tehostunut kunnossapito ja standardisoitunut rakentaminen ovat murentaneet puistojen historiallisia arvoja. Puistomaiseman köyhtymisen ohella kasvava kulutus on merkittävä uhka historiallisille kaupunkipuistoille. Kasvava käyttö ja yleisötapahtumat ovat vaurioittaneet istutuksia ja rakenteita sekä heikentäneet alueiden esteettisiä ja elämyksellisiä arvoja.⁷

Viheralueiden ja kaupunkiluonnon merkitys on voimakkaasti kasvamassa sekä kansainvälisesti että Suomessa. Kaupunkiluonto vastaa moneen yhteiskunnalliseen haasteeseen: ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja terveyden sekä hyvinvoinnin tukemiseen.  Historiallisilla viheralueilla on erityinen asema: ne ovat monien vaateliaiden eliölajien elinympäristöjä, asukkaille tärkeitä vihreitä keitaita ja samalla kaupungin kulttuurisia identiteettitekijöitä – osa kaupungin tarinan jatkuvuutta. Ne kertovat luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksesta, ja siitä miten tätä suhdetta on puutarhataiteen keinoin ilmennetty. Kun pidämme huolta puistoista, ne pitävät huolta meistä.

Lähteet

1. Helsingin kansallisen kaupunkipuiston esiselvitys. Vuorovaikutuspilotti 2020, 12.
2. Tampereen vihreä keskusta 2013, 10.
3. Historic Gardens. The Florence Charter 1981; Icomos-IFLA Document on Historic Urban Public Parks 2017.
4. Eurooppalainen maisemayleissopimus, 1. artikla.
5. Hazel Conway & David Lambert, Public Prospects. Historic Urban Parks under Threat. The Garden History Society, The Victorian Society 1993, 1; David Lambert & Jonathan Lovie, All Rosy in the Garden? Journal of Architectural Conservation, 12:3 (2006), 83-84; Jochen Martz, Historic urban systems – an as yet undervalued topic in the field of the preservation of Cultural Landscapes? Historic Environment, volume 27, no 1 (2015), 90-100.
6. Puistot ja puutarhat – suojelu, hoito ja restaurointi, luonnos 2008, 22.
7. Ranja Hautamäki & Julia Donner, Historiallinen kerroksellisuus Kaisaniemen puiston suojelun ja vaalimisen avaimena. Historiallinen aikakauskirja 2019:4; Eeva Ruoff, Threats to the Genius Loci of the Public Parks. Saving the Historic Urban Parks of the 19th Century. ICOMOS Open Archive 2008, 2-4.