Suomen sarjan voittajaksi valittiin Teuvo Salmenjoki Hangosta otetulla saaristokuvallaan
Maailman suurin valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments järjestettiin Suomessa ja eri puolilla maailmaa 1.9.–31.9.2022. Teemana oli tällä kertaa kestävä perintö, joka on myös Euroopan kulttuuriympäristöpäivien vuositeema. Suomen sarjan voittajaksi valittiin Teuvo Salmenjoki Hangossa sijaitsevan Gustavsvärnin linnoituksen kuvallaan.
Saariston rosoista kauneutta
Kilpailun tuomariston mielestä luonto ja ihmisen muokkaama kulttuuriperintö yhdistyvät voittajakuvassa viehättävällä tavalla. Linnoituksen kivenlohkareet asettuvat kontrastiin luonnon muovaaman silokiven kanssa. Pilvipoudan pehmeä valo korostaa sekä maiseman että kohteen luonnetta ja antaa mahdollisuuden tarkastella sen rakenteen yksityiskohtia. Kuvan linjat asettuvat sen keskiosassa kiinnostavalla tavalla ristisymboliksi. Nähtävissä on selviytymistarina karun luonnon keskellä, täynnä saariston rosoista kauneutta.
Palkintona lahjakortteja ja paikka kansainväliseen kisaan
Suomen kilpailun voittanut kuva palkitaan 200 euron valokuvaustarvikelahjakortilla. Kymmenen parasta kuvaa palkitaan Museokortilla, ja ne etenevät kansainväliseen kilpailuun, jonka tulokset julkaistaan helmi-maaliskuussa.
Kansainväliseen sarjaan etenivät Salmenjoen kuvien lisäksi seuraavien kuvaajien kuvat:
Katso vuoden 2022 kaikki kilpailukuvat.
Katso edellisten vuosien finalistikuvat.
Jälleenvalokuvaussarjassa tallennettiin maiseman muuttumista
Suomessa järjestettiin Wiki Loves Monuments -kilpailun yhteydessä myös jälleenvalokuvaussarja, jossa kuvattiin uudelleen historiallisten valokuvien näkymiä. Kilpailussa huomioitiin erityisesti Marit Henriksson kuvallaan Ruoholahden villoista, Helsingistä. Se muodostaa leikkisän parin syksyisistä sadan markan villoista yhdessä Eeva Ristan 1970-luvulla ottaman kuvan kanssa. Henrikssonin kuva palkitaan 100 euron valokuvaustarvikelahjakortilla ja Museokortilla.
Kiinnostavia kuvia modernistisesta arkkitehtuurista
Kilpailuun lähetettiin 928 kuvaa 55 osallistujalta. Tänä vuonna järjestäjiä ilahduttivat erityisesti kiinnostavat kuvat funktionalistisesta ja modernistisesta kulttuuriperinnöstä. Kilpailuun lähetettiin myös paljon kuvia sellaisista kulttuuriperintökohteista, joista ei ollut Wikipediassa kuvia aikaisemmin.
Wikimedia Suomi ry järjesti kilpailun yhteistyössä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien, Hyvinkään kaupunginmuseon, Keravan museopalvelujen, Lapuan kaupungin museoiden, Museoviraston, Nurmijärven museon, Riihimäen kaupunginmuseon sekä Tuusulan museon kanssa. Kilpailu järjestettiin Suomessa jo kuudetta kertaa. Tavoitteena on innostaa mukaan mahdollisimman laaja joukko ihmisiä ja tehdä kulttuuriperintöä näkyväksi ja tunnetuksi.
Lisätietoja
Kimmo Virtanen, Wikimedia Suomi ry,
kimmo.virtanen@wikimedia.fi, +358 44 022 4007